|
Valitut rajaukset: Terveyden edistämisen tutkinto-ohjelma (YAMK) Poista rajaukset
S000GH30-3001
Vilppi: Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta opinnon alkaessa. Tekoäly: Tällä opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia. Lisäksi tekoälyä voi hyödyntää tekstin jäsentelyssä ja kieliasun tarkastamisessa mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opiskelijan on kuvattava avoimesti ja läpinäkyvästi, miten ja missä kohdissa työtä hän on käyttänyt tekoälytyökaluja. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opiskelijoille. Opettajan materiaalit: Opettajan ja luennoitsijan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin tekijällä on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain tekijän luvalla. Opintojakso palaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Ahot (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen): Jos opiskelija saa ahot-päätöksenä pedagogisen ratkaisun, päätös toimitetaan ennen opintojakson alkua vastuuopettajalle.
XX00FB87-3057
Opinnäytetyön ensisijainen ohjausmuoto on ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat), jonka lisäksi voidaan sopia yksilöohjauksista. Osa työpajoista on pakollisia. Katso tarkemmin Moodle. YAMK Opinnäytetyöprosessi. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia! Tekoälyn käytöstä: Tekoäly voi olla opinnäytetyön tuki mutta ei tekijä. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä.
S000ER37-3003
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
S000EF53-3005
Paikan vahvistaminen: Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Opintojaksopalaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Eettinen toiminta: Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia, mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
S000FH41-3002
Opettaja tarkistaa tehtäviä kerran kuussa kuun loppupuolella ja, jos hänellä on tarvetta pyytää täydentämään tehtäviä tai tehtävää, hän ottaa suoraan yhtettä sinuun tarvittaessa.
S000ER35-3004
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Opintojaksopalaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Eettinen toiminta: Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §). Opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia, mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opiskelijan on kuvattava avoimesti ja läpinäkyvästi, miten ja missä kohdissa työtä hän on käyttänyt tekoälytyökaluja. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä
XX00EJ16-3110
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Tekoälyä ei voi käyttää tällä opintojaksolla.
S000DQ69-3007
II Terveyden edistäminen työikäisen väestön keskuudessa (5op) - Opintojakso käsittelee terveyden, työ- ja toimintakyvyn edistämistä, työkyvyttömyyden ehkäisyä ja työhön paluun tukemista yhteistyössä työpaikan ja työterveyshuollon kanssa. - Koulutus pureutuu uudistuneen lainsäädännön mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin huomioiden työterveyshuollon eettiset- ja kestävän kehityksen periaatteet. Vastuuopettaja lähettää opiskelijalle tervetuloa kirjeen opintojaksolle tammikuussa -25. Työterveyslaitos lähettää vastuuopettajan toimittaman nimilistan perusteella opiskelijan sähköpostiin ohjeet moodleen kirjautumiseen. Tekoälyn käyttämisen ohjeet: https://oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
S000EM84-3011
Opinnäytetyön ensisijainen ohjausmuoto on ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat), jonka lisäksi voidaan sopia yksilöohjauksista. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia!
S000EF61-3004
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
XX00EJ16-3087
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
S000ER37-3004
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta opinnon alkaessa. Tekoäly: Tällä opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia. Lisäksi tekoälyä voi hyödyntää tekstin jäsentelyssä ja kieliasun tarkastamisessa mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opiskelijan on kuvattava avoimesti ja läpinäkyvästi, miten ja missä kohdissa työtä hän on käyttänyt tekoälytyökaluja. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opiskelijoille. Opettajan materiaalit: Opettajan ja luennoitsijan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin tekijällä on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain tekijän luvalla. Opintojakso palaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Ahot (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen): Opintojaksoa ei voi kokonaan hyväksi lukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella. Ahot päätös toimitetaan ennen toteutuksen alkua vastuuopettajalle. Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote.
S000EF61-3005
Vilppi: Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta opinnon alkaessa. Tekoäly: Tällä opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia. Lisäksi tekoälyä voi hyödyntää tekstin jäsentelyssä ja kieliasun tarkastamisessa mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opiskelijan on kuvattava avoimesti ja läpinäkyvästi, miten ja missä kohdissa työtä hän on käyttänyt tekoälytyökaluja. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opiskelijoille. Opettajan materiaalit: Opettajan ja luennoitsijan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin tekijällä on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain tekijän luvalla. Opintojakso palaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Ahot (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen): Jos opiskelija saa ahot-päätöksenä pedagogisen ratkaisun, päätös toimitetaan ennen opintojakson alkua vastuuopettajalle.
S000GH28-3001

S000EM85-3011
Opinnäytetyön ensisijainen ohjausmuoto on ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat), jonka lisäksi voidaan sopia yksilöohjauksista. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia! Tekoäly voi olla opinnäytetyön tuki mutta ei tekijä. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä.
XX00FB87-3039
Opinnäytetyön ensisijainen ohjausmuoto on ryhmäohjaus (mm. seminaarit ja työpajat), jonka lisäksi voidaan sopia yksilöohjauksista. Osa työpajoista on pakollisia. Katso tarkemmin Moodle. YAMK Opinnäytetyöprosessi. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Toisten opiskelijoiden työt ovat luottamuksellisia! Tekoälyn käytöstä: Tekoäly voi olla opinnäytetyön tuki mutta ei tekijä. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä.
S000ER36-3004
Opintojaksolle osallistuminen edellyttää seuraavien tutkintoon sisältyvien opintojaksojen hyväksyttyä suorittamista ennen tätä opintojaksoa: - Terveyden edistämisen tietoperusta ja lähtökohdat, S000EF53, 10 op. - Terveyden edistäminen kansainvälisessä kontekstissa, S000FH41, 5 op. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Opintojaksopalaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Eettinen toiminta: Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §). Opintojaksolla tekoälyn avulla voi ideoida ja tehdä luonnoksia, mutta sitä ei ole sallittua käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja vastausten kirjoitustyötä. Opiskelijan on kuvattava avoimesti ja läpinäkyvästi, miten ja missä kohdissa työtä hän on käyttänyt tekoälytyökaluja. Tarkempi ohjeistus tekoälyn käytöstä ja viittausohjeesta löytyy Opiskelijan työpöydältä (Oma) Opiskelijan opas > Ohjeet ja säännöt > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä.
S000DQ68-3007
I Työterveyshuollon palvelujärjestelmä, kehittämislinjaukset ja strategiat: - Opintojakso käsittelee työterveyttä kansallisesti ja kansainvälisesti, sekä työterveyshuollon palvelujärjestelmässä tapahtunutta kehitystä ja haasteita (kansalliset ja kansainväliset strategiset linjaukset, ohjeet ja suositukset työterveyshuollon toiminnan kehittämisessä; mm. sairaspoissaolojen hallinta, työkyvyn tuen varhainen tuki jne.) Vastuuopettaja lähettää opiskelijalle tervetuloa kirjeen opintojaksolle tammikuussa -25. Työterveyslaitos lähettää vastuuopettajan toimittaman nimilistan perusteella opiskelijan sähköpostiin ohjeet moodleen kirjautumiseen. Tekoälyn käyttämisen ohjeet: https://oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
S000GK13-3001
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Vilppi: Palauttamalla tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Tekoäly: Tällä opintojaksolla ei ole mahdollista käyttää tekoälyä. Opintojakso palaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Ahot (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen): Jos opiskelija saa ahot-päätöksenä pedagogisen ratkaisun, päätös toimitetaan ennen opintojakson alkua vastuuopettajalle.
S000GK12-3003
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Vilppi: Palauttamalla tehtävät ja tietotestit opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Tekoäly: Tällä opintojaksolla ei ole mahdollista käyttää tekoälyä. Opintojakso palaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa. Ahot (Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen): Jos opiskelija saa ahot-päätöksenä pedagogisen ratkaisun, päätös toimitetaan ennen opintojakson alkua vastuuopettajalle.
S000GK12-3001