|
Valitut rajaukset: Jalkaterapian tutkinto-ohjelma Poista rajaukset
XX00DZ39-3108
KURSSI ON NTENSIIVIOPINTOJAKSO: Läsnäoloa ja aktiivista osallistumista edellytetään koko opintojakson ajan. Myös verkko-ohjauksissa läsnäolovelvoite. Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Lisätietoa ja ohje ilmoittautumiseen tulee erillisenä OMA-tiedotteena. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn. Opiskelijat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista. Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista. Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla (s-posti nimi@metropolia.fi) Terveysala; Merja Lahdenperä Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
SX00BZ76-3020
Opintojakso on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Opiskelijalla tulee olla suoritettuna vähintään ensimmäisen lukuvuoden opinnot (n. 60 op). Opintojakso suoritetaan kokonaisuudessaan verkkotyöskentelynä 1.6.-.31.8.2024 välisenä aikana. Opiskelija voi suorittaa verkkokurssin oman aikataulunsa mukaisesti Verkkokurssin suorittaminen aloitetaan tentistä, tentin jälkeen muut osiot voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Opintojakson moodle-työtila avataan viimeistään keäkuun alussa ja opintojakson tehtävät tulee suorittaa elokuun loppuun mennessä. Tarkemmat OHJEET MOODLE TYÖTILAAN KIRJAUTUMISEEN saatte sähköpostilla toukokuun aikana.
SX00FP73-3001
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä tai MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin OMISSA opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua AINOASTAAN opettajan henkilökohtaisella luvalla.
XX00DZ39-3138
Läsnäoloa edellytetään koko opintojakson ajan. Kesto 12 viikkoa Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn. Projektiaihioihin tulevat näkyviin toteutuksen OMA työtilaan, joka julkaistaan myöhemmin. Opiskelijat ja opettajat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista. Ensimmäinen projektitapaaminen: Tarkempi paikka ja aika on ilmoitettu projektiaihio lomakkeessa. Projektin tuotoston esittely MinnoFest. Poissaolo korvattava ohjaavan opettajan määrittelemällä tavalla. Projektin päätös ja palautekeskustelu ilmoitetaan projektin aikana. Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla (s-posti nimi@metropolia.fi) Terveysala; Merja Lahdenperä, Tiina Järvinen (tiina.jarvinen2@metropolia.fi) Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
SX00FN59-3001
Ilmoittautuminen käynnissä 15.1.2024 klo 8.00 - 1.9.2024 klo 23.50. Ilmoittautuminen e-lomakkeella: https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/41068/lomakkeet.html - Metropolian tutkinto-opiskelijat voivat ilmoittautua HOPSin kautta. Opinto toteutetaan mikäli minimiosallistujamäärä 20 täyttyy.
SX00EP56-3004
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Opintojaksolla opiskelija toteuttaa opiskelukaverilleen alaraajojen rakenne, toiminta ja kuntoutus 2 opintojakson sisällä olevia harjoitteita ja toimenpiteitä (mm. mobilisaatio ja teippaus). Opiskelija osallistuu siis tekijän rooliin ja vastaanottajan rooliin. Opintojaksoa ei voi suorittaa jos ei osallistu molempiin vaadittuihin rooleihin.
SX00EP55-3004
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00DZ98-3040
Tervetuloa opiskelemaan! Edellisten opintojakson suorittaneiden opiskelijoiden terveiset poimittuna edellisten toteutusten opintojaksopalautteesta, vastauksena kysymykseen "Minkä ohjeen antaisit seuraaville opiskelijoille?": -Mukava opintojakso! Innokkaasti mukaan vaan ja ryhmätyötä ei kannata jättää viimetippaan. -Perehdy oikeasti huolella TENK:n materiaaliin. -Kurssi oli mielenkiintoisempi, mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää!
SX00EP66-3003
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00EP61-3003

SX00FP47-3008
Asiakaslähtöisyys osuus yhteisopetuksena apuvälinetekniikkaryhmän SXA25S2 kanssa
SX00FQ34-3001
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00FQ31-3001
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisten opetusjärjestelyjen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00EP62-3004
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00EP58-3004

SX00EP64-3004
Poissaolot korvattavia, nämä sovitaan yksilöllisesti ohjaavan opettajan kanssa. Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00FQ30-3001
Opettajalla on oikeus antaa opiskelijalle lisätehtäviä esim. poissaolojen johdosta pedagogisin perustein. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Mikäli opiskelijalla on yksilöllisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
SX00FO38-3002