SX00EA03-3033 Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §)
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa.
Ohjeistus tekoälyn käytöstä: Opiskelijan opas - Ohjeet ja säännöt - Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille (pdf file). Tai suora linkki: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
Ahot hakemukset toimitetaan opintojakson vastuuopettajalle, joka antaa päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja.
Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote
SX00EQ60-3001 Harjoittelu integroituu projektimaisesti Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -opintojaksoon: harjoittelu suositellaan suoritettavaksi samaan aikaan Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -opintojakson kanssa.
Huom. Harjoittelua ei ole mahdollista tehdä ennen Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -teoriaopintoja.
Opiskelijan tulee osallistua kaikkiin harjoitteluun liittyviin ohjauksiin hyväksytyn suorituksen saavuttamiseksi.
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto) / https://shorturl.at/DO45F
SX00EQ58-3001 Opintojakso sisältää
1 op viestintä ja mediaosaaminen
4 op toimintaympäristöjen kehittäminen ja hanketoiminta
Opintojakson oppimistehtävä edellyttää soveltuvien lähteiden käyttöä.
Tehtävät tulee palauttaa annetun aikataulun mukaan.
Opintojakson osasuoritukset (esim. kirjalliset tehtävät ja verkkokeskustelut) arvioidaan ja vaikuttavat kokonaisarvosanaan.
Hyväksyttyä kirjallista tehtävää ei ole mahdollista korottaa.
Läsnäolo opetuksessa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen vaikuttaa arviointiin.
Opintojaksolla ei ole käytössä poissaolon korvaavaa tehtävää.
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Metropolian tietosuojaseloste
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy myös OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto)
SX00EQ61-3001 Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto) / https://shorturl.at/DO45F
XX00DZ39-3108 KURSSI ON NTENSIIVIOPINTOJAKSO: Läsnäoloa ja aktiivista osallistumista edellytetään koko opintojakson ajan. Myös verkko-ohjauksissa läsnäolovelvoite.
Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Lisätietoa ja ohje ilmoittautumiseen tulee erillisenä OMA-tiedotteena. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn.
Opiskelijat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista.
Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista.
Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla
(s-posti nimi@metropolia.fi)
Terveysala; Merja Lahdenperä
Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola
Hyvinvointi: Anu-Riikka Eerola
SX00EQ38-3002 OPINNÄYTETYÖN AHOTOINNISTA YLEISESTI
1. Opinnäytetyön AHOTointia voidaan hakea alle 10 vuotta vanhalla suorituksella (Metropolian
tutkintosääntö 27§)
2. Opinnäytetyöhön liittyvän AHOT-prosessin voi käynnistää joka lukukausi sen jälkeen, kun
opiskelijalle on kertynyt opinnoissaan vähintään 120 opintopistettä.
3. AHOT-opinnäytetyöprosessiin haetaan eAHOT-järjestelmän kautta ja hakemus osoitetaan
Opinnäytetyökoordinaattori Miia Pulkkiselle.
4. Opinnäytetyön AHOT-päätös on aina osaamisen näyttö, joka toteutetaan kirjallisuuskatsauksena.
5. Osaamisen näyttö suoritetaan yhden lukukauden aikana ja suorituksen voi tehdä kevät-, kesä- tai syyslukukaudella. Jos opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle esimerkiksi syksyllä, osaamisen näyttö tehdään kevätlukukauden aikana. Jos työ ei valmistu tai se hylätään, tulee prosessi aloittaauudestaan eri aiheella.
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy: Opiskelijan opas - Ohjeet ja säännöt - Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille (pdf file). Tai suora linkki: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
SX00BY31-3059 opintojakson aikana mahdollisuutena 2 vapaaehtoista zoom työpajaa , jossa opiskelijat pääsevät pohtimaan yhdessä opintojakson sisältöjä ja jossa opettajat ovat paikalla ohjausta varten
SX00EP99-3006 Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö opintojaksolla
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto)
SX00EQ16-3004 Hoiva- ja hoitotyön auttamismenetelmien laboraatiopäivään ja etiikkatyöpajaan osallistuminen on pakollista myös Ahot-päätöksen saaneile.
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
--------
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
--------
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto) / https://shorturl.at/DO45F
SX00EQ05-3004 Seminaarissa pakollinen läsnäolo. Poissolo seminaarista korvataan tentillä ja muiden seminaariesitysten referoinnilla.
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto) / https://shorturl.at/DO45F
SX00BZ76-3020 Opintojakso on tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.
Opiskelijalla tulee olla suoritettuna vähintään ensimmäisen lukuvuoden opinnot (n. 60 op).
Opintojakso suoritetaan kokonaisuudessaan verkkotyöskentelynä 1.6.-.31.8.2024 välisenä aikana.
Opiskelija voi suorittaa verkkokurssin oman aikataulunsa mukaisesti
Verkkokurssin suorittaminen aloitetaan tentistä, tentin jälkeen muut osiot voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä.
Opintojakson moodle-työtila avataan viimeistään keäkuun alussa ja opintojakson tehtävät tulee suorittaa elokuun loppuun mennessä.
Tarkemmat OHJEET MOODLE TYÖTILAAN KIRJAUTUMISEEN saatte sähköpostilla toukokuun aikana.
SX00FA10-3005 Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan ennen toteutuksen alkua.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
SX00DO57-3019 Opintojakso valinnaisena opintoina:
- Opintojakso on tarkoitettu hyvinvointialojen tutkintojen AMK-opiskelijoille (toimintaterapia, sosiaaliala ja vanhustyö) sekä kuntoutuksen, vanhustyön ja sosiaalialan YAMK-opiskelijoille. Opintojakso sopii valinnaiseksi opinnoksi (5 op). Kurssin ennakkovaatimuksena on opintojen alkuun kuuluvien viestinnän opintojen hyväksytty suoritus. Jos kurssilla on tilaa, mukaan voidaan ottaa opiskelijoita muistakin sote-tutkinto-ohjelmista.
Opintojakso Metropolian opiskelijoille Työelämän suomi -kurssin sijasta:
- Ne opiskelijat, joiden koulusivistyskieli ei ole suomi ja jotka eivät suorita S2-opiskelijoiden Työelämän suomi -kurssia, voivat täydentää tällä kurssilla opintonsa (3-5 op).
CampusOnline-opiskelijat:
- Opintojakso on avoinna sosiaali- ja terveysalojen opiskelijoille (5 op). 8 paikkaa.
***********************************************************************************
Opintojakso keskittyy kirjallisten viestintätaitojen kehittämiseen. Ydinsisältö on seuraava:
- Oma kirjoittajakuvani: syvennä ymmärrystäsi tiedoistasi, taidoistasi ja asenteistasi kirjoittajana
- Erilaiset tekstit: tutustu tekstilajiajatteluun
- Kielen- ja tekstinhuoltoa: hio taitojasi tekstintekijänä
- Kirjoittaminen sosiaali- ja terveysalalla: perehdy sosiaali- ja terveysalan kirjallisen viestinnän erityispiirteisiin
- Tieteellinen kirjoittaminen: syvennä ymmärrystäsi tieteellisestä kirjoittamisesta
******************************************************************************************
SX00EQ42-3005 ERITYISEN TUEN PÄÄTÖS
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan lähettää päätös opintojakson vastuuopettajalle heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
TEKOÄLYN KÄYTTÖ OPINTOJAKSOLLA
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille
SX00EQ21-3006 Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Opintojakson kirjalliset tehtävät edellyttävät monipuolista soveltuvien lähteiden käyttöä.
Tehtävät tulee palauttaa annetun aikataulun mukaan
- myöhässä palautetut tehtävät laskevat arvosanaa
- myöhässä palautetuista tehtävistä ei anneta palautetta.
Hyväksyttyä kirjallista tehtävää ei ole mahdollista korottaa.
Oppimisteot ilmoitateen opintojakson orientaatiossa.
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy: Opiskelijan opas - Ohjeet ja säännöt - Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille (pdf file). Tai suora linkki: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
SX00EQ19-3006 Opintojakson osasuoritukset edellyttävät soveltuvien lähteiden käyttöä.
Tehtävät tulee palauttaa annetun aikataulun mukaan.
Opintojakson osasuoritukset (esim. kirjalliset tehtävät ja verkkokeskustelut) arvioidaan ja vaikuttavat kokonaisarvosanaan.
Hyväksyttyä kirjallista tehtävää ei ole mahdollista korottaa.
Läsnäolo opetuksessa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen vaikuttaa arviointiin.
Opintojakson opetuksen poissaolokerrat korvataan korvaavalla tehtävällä. Tästä löytyy tarkempi ohjeistus opintojakson Moodle- työtilasta.
Hyväksytty harjoittelu edellyttää soveltuvien lähteiden käyttöä kirjallisessa harjoitteluraportissa.
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto)
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Lähiopetuksen aikataulussa muutokset mahdollisia.
Linkki Metropolian tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
SX00EQ42-3004 TEKOÄLYN KÄYTTÖ OPINTOJAKSOLLA
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille? (8.8.2024) (pdf-tiedosto)
ERITYINEN TUKI
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisten opetusjärjestelyjen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Linkki Metropolian tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
LISÄKSI
Opetuksen aikataulun näet lukujärjestyksestä. Lähiopetuksen aikataulussa muutokset mahdollisia.
Mahdollinen opintojaksoon liittyvä AHOT-hakemus tulee tehdä ennen opintojakson toteutukselle ilmoittautumista. AHOT-hakemukseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä opintojakson vastuuopettajaan.
SX00EQ58-3004 Opintojakso sisältää
1 op viestintä ja mediaosaaminen
4 op toimintaympäristöjen kehittäminen ja hanketoiminta
Opintojakson oppimistehtävä edellyttää soveltuvien lähteiden käyttöä.
Tehtävät tulee palauttaa annetun aikataulun mukaan.
Opintojakson osasuoritukset (esim. kirjalliset tehtävät ja verkkokeskustelut) arvioidaan ja vaikuttavat kokonaisarvosanaan.
Hyväksyttyä kirjallista tehtävää ei ole mahdollista korottaa.
Läsnäolo opetuksessa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen vaikuttaa arviointiin.
Opintojakson opetuksen poissaolokerrat korvataan korvaavalla tehtävällä. Tästä löytyy tarkempi ohjeistus opintojakson työtilasta.
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Metropolian tietosuojaseloste
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
Ohjeistus löytyy myös OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto)
SX00EQ60-3002 Harjoittelu integroituu projektimaisesti Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -opintojaksoon: harjoittelu suositellaan suoritettavaksi samaan aikaan Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -opintojakson kanssa.
Huom. Harjoittelua ei ole mahdollista tehdä ennen Johtaminen osana geronomin ammatillisuutta -teoriaopintoja.
Opiskelijan tulee osallistua kaikkiin harjoitteluun liittyviin ohjauksiin hyväksytyn suorituksen saavuttamiseksi. Poissaolot ryhmätapaamisista tulee korvata opettajan ohjeen mukaisesti.
AHOT: Hakemukset osoitetaan opintojakson vastuuopettajalle, joka tunnistaa osaamisen (käsittelee hakemuksen). Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen toteutuu Metropolian ohjeiden, tutkintosäännön ja opiskeluohjeiden, mukaisesti kaksivaiheisesti. Käsiteltyään hakemuksen opintojakson vastuuopettaja siirtää opiskelijan hakemuksen tutkintovastaavalle osaamisen tunnustamiseksi (tekee päätöksen).
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
- Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille.
- Ohjeistus löytyy OMA:sta kohdasta Työkalut > Opettajan työkalut > Oppimistoiminta > Linjaukset ja ohjeet > Ohjeet > Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille?(8.8.2024) (pdf-tiedosto) / https://shorturl.at/DO45F
--------
Metropolian tietosuojaseloste:
https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
SX00EQ19-3005 Opintojakson osasuoritukset ja oppimistehtävät edellyttävät soveltuvien lähteiden käyttöä.
Tehtävät tulee palauttaa annetun aikataulun mukaan.
Opintojakson osasuoritukset (esim. kirjalliset tehtävät ja verkkokeskustelut) arvioidaan ja vaikuttavat kokonaisarvosanaan.
Hyväksyttyä kirjallista tehtävää ei ole mahdollista korottaa.
Läsnäolo opetuksessa ja aktiivinen osallistuminen opetukseen vaikuttaa arviointiin.
Opintojakson opetuksen poissaolokerrat korvataan korvaavalla tehtävällä. Tästä löytyy tarkempi ohjeistus opintojakson Moodle- työtilasta.
Mikäli opiskelijalla on yksilöllisten opetusjärjestelyjen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla opintojakson vastuuopettajaan yhteydessä heti opintojakson ilmoittautumisajan päätyttyä.
Tekoälyn käyttö opintojaksolla:
Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson osaamistavoitteisiin soveltuvia ja/tai erikseen määriteltyjä lähteitä. Tekoälyä voidaan käyttää oppimisen tukena ja oman ajattelun kehittämisessä, mutta oppimistehtävien varsinaista tekstiä ei voi tuottaa tekoälyn avulla.?
Mikäli käytät tekoälyä oppimistehtävissä, sen käyttö tulee kuvata selkeästi tehtävässä. Tekoälyn käyttöön liittyy vastuu, ja opiskelijan tulee perehtyä oman tutkinnon antamiin ohjeisiin tekoälyn hyödyntämisestä.
Lisätietoa ja ohjeistus löytyy:
Opiskelijan opas->Ohjeet ja säännöt -> Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä -> Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille (pdf)
Suora linkki: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974
Palauttamalla tehtävän opiskelija vakuuttaa, että hänen osaamisensa osoittaminen perustuu itsenäiseen työskentelyyn ja eettisesti kestävään toimintaan.
Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta (Ammattikorkeakoululaki 932/2014, § 38).
AHOT:
Hakemukset osoitetaan opintojakson vastuuopettajalle, joka tunnistaa osaamisen (käsittelee hakemuksen). Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen toteutuu Metropolian ohjeiden, tutkintosäännön ja opiskeluohjeiden, mukaisesti kaksivaiheisesti. Käsiteltyään hakemuksen opintojakson vastuuopettaja siirtää opiskelijan hakemuksen tutkintovastaavalle osaamisen tunnustamiseksi (tekee päätöksen).
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. (Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n Opiskeluohjeet (16§)).
Metropolian tietosuojaselosteen löydät täältä: