|
Valitut rajaukset: SXI24K2 Poista rajaukset
SX00BY31-3059
opintojakson aikana mahdollisuutena 2 vapaaehtoista zoom työpajaa , jossa opiskelijat pääsevät pohtimaan yhdessä opintojakson sisältöjä ja jossa opettajat ovat paikalla ohjausta varten
SX00EA03-3033
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Opintojaksolle hyväksyminen on ehdollinen niin kauan, kunnes opintojaksolle määritellyt edeltävyysehdot on tarkistettu. Mikäli ilmoittautunut opiskelija ei osallistu toteutukselle, opintojaksosta vastaava opettaja poistaa opiskelijan toteutukselta kahden viikon sisällä opinnon alkamisesta. Ilmoittautumisajat määritellään oppimistoiminnan vuosikellossa. (Tutkintosääntö 32 §) Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa. Ohjeistus tekoälyn käytöstä: Opiskelijan opas - Ohjeet ja säännöt - Tekoälyn käyttö opetus- ja oppimistoiminnassa sekä opinnäytetyössä - Työohje opettajille, ohjaajille ja opiskelijoille (pdf file). Tai suora linkki: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9890974 Ahot hakemukset toimitetaan opintojakson vastuuopettajalle, joka antaa päätöksen jälkeen toteutuksen suoritettavista tehtävistä lisätietoja. Tutustu Metropolian AHOT-ohjeisiin OMAssa: https://opiskelija.oma.metropolia.fi/group/pakki/opiskelijan-opas/opinnot/opintojen-suunnittelu-ja-opinto-ohjaus/ahot/ahot-alakohtaiset-ohjeet#sote
SX00EN97-3006
Opintojaksolla työskennellään ryhmissä sekä perehdytään asioihin osaksi itsenäisesti. Ortoosipäivä ja apuvälinepäivä edellyttävät läsnäoloa.
SX00EP79-3005
Poissaoloihin ja korvattaviin opetuspäiviin liittyen tarkemmat tiedot opintojakson orientaatioissa 12.8.2025. Opintojakson orientaatioon osallistuminen on pakollinen (Tutkintosääntö: Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa). Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei siis voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se kirjata selkeästi esille. Jos tekoälyn käytöstä ei ilmoiteta tai sen käyttö erikseen kielletään, voidaan tekoälyn käyttö tulkita vilpiksi.
SX00EP78-3010
Aloituskertaan osallistuminen on pakollinen (tutkintosääntö 29: "Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa"). Etukäteeni ilmoitettava poissaolo on korvattava. Käymme aloituskerralla yhdessä läpi opintojakson sisällön, tavoitteet ja tehtävät. Mahdollinen opintojaksoon liittyvä Ahot-hakemus tulee tehdä ennen opintojakson toteutukselle ilmoittautumista. Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se mainita selkeästi.
SX00EQ65-3006
Huolimatta, että Terapiasuhteeseen vaikuttavat tekijät ja työelämän ruotsi-kurssi on yksi 5 op kokonaisuus teknisesti, niin käytänössä se koostuu kahdesta 2 op + 3 op erillisestä kokonaisuudesta (voi toki olla yhtymäpintaa). Ennen opintojaksolle osallistumista opiskelijalla tulee olla hyväksytysti suoritettuna osaaminen seuraavalta opintojaksolta: Minä toimintaterapeuttina ja Toiminnallisuuden mahdollistaminen 1 Opettaja kertoo opintojakson alussa tekoälyn käyttöön liittyvät linjaukset. Tekoälyn käyttäminen tehtävissä, joissa se on erikseen kielletty, on opintovilppiä. Samoin tekoälyn puutteellinen merkintä on vilppiä.
SX00EP75-3007
Varaa harjoittelupaikkasi edellisen lukukauden aikana kts. ohjeet Wiki ja ilmoita paikan tiedot koulun lomakkeelle kts. Wiki Tutustu lisäksi Wikissä oleviin ohjeisiin erityisesti rokotuksiin ja rikostaustaotteen esittämiseen liittyen https://wiki2.metropolia.fi/pages/viewpage.action?pageId=76939802 Harjoittelupaikoilla voi olla omia vaatimuksia esim. alkuhaastattelu ennen jaksolle hyväksymistä , rokotusvaatimuksia tms., jotka opiskelijan tulee täyttää. Yhteinen info kts. lukujärjestys.
SX00EP74-3007
Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, opiskelijan pitää olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan Mira Lönnqvistiin (mira.lonnqvist@metropolia.fi) heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Tekoälyn käyttö oppimisessa/opiskelussa: Oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä. Tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle, mutta oppimistehtävien tekstiä ei ole luvallista muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, sinun pitää kuvata, miten olet tekoälyä käyttänyt.
SX00EP78-3011
Aloituskertaan osallistuminen on pakollinen (tutkintosääntö 29: "Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa"). Etukäteeni ilmoitettava poissaolo on korvattava. Käymme aloituskerralla yhdessä läpi opintojakson sisällön, tavoitteet ja tehtävät. Mahdollinen opintojaksoon liittyvä Ahot-hakemus tulee tehdä ennen opintojakson toteutukselle ilmoittautumista. Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Huomioithan, että oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä ja tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle. Oppimistehtävien tekstiä ei voi muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, tulee se mainita selkeästi.
SX00EP81-3009
Ei ahot/ opinnollistamismahdollisuutta. Opintojakson ilmoittautumisen hyväksyminen on alustava esitietovaatimusten täyttymiseen saakka. Esitietojen tulee täyttyä ennen harjoitteluopintojakson alkua. Opintojakson alkuinfo: 18.8 kts. lukujärjestys Opiskelija vahvistaa ilmoittautumisensa opintojaksolle osallistumalla alkuinfoon. Kaikki harjoitteluun liittyvät kysymykset voi esittää harjoittelun vastuuopettajalle: Kevätlukukaudella 2025 kysymykset osoitetaan Sanna Piikille ja syyslukukaudella 2025 Sanna Saikolle Ohjaavat opettajat jaetaan ennen 1.9.25. Opettaja ottaa yhteyttä opiskelijaan ennen jakson alkua ja ilmoittaa pienryhmien ja yksilöohjausten ajankohdat/ajanvarauskäytännöt. Harjoittelun aikana opiskelija käyttää harjoittelujen wiki-sivua, Workseedia sekä seuraa oppilaitoksen spostia.
SX00EP77-3007
Mahdollinen opintojaksoon liittyvä Ahot-hakemus tulee tehdä ennen opintojakson toteutukselle ilmoittautumista. Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä. Tekoälyn käyttö oppimisessa/opiskelussa: Oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä. Tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle, mutta oppimistehtävien tekstiä ei ole luvallista muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, sinun pitää kuvata, miten olet tekoälyä käyttänyt.
SX00EO22-3007
Erityisen tuen päätökset: Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti opintojakson alettua. Tekoälyn käyttö oppimisessa/opiskelussa: Oppimistehtävissä tulee hyödyntää opintojakson tavoitteisiin soveltuvia ja/tai määriteltyjä lähteitä. Tekoäly voi toimia tukena omalle ajattelulle, mutta oppimistehtävien tekstiä ei ole luvallista muodostaa tekoälyllä. Mikäli hyödynnät tekoälyä oppimistehtävissä, sinun pitää kuvata, miten olet tekoälyä käyttänyt.
SX00EP81-3010
Ei ahot/ opinnollistamisen mahdollisuutta. Opintojakson ilmoittautumisen hyväksyminen on alustava esitietovaatimusten täyttymiseen saakka. Esitietojen tulee täyttyä ennen harjoitteluopintojakson alkua. Opintojakson alkuinfo: 15.10 kts. lukujärjestys Opiskelija vahvistaa ilmoittautumisensa opintojaksolle osallistumalla alkuinfoon. Kaikki harjoitteluun liittyvät kysymykset voi esittää harjoittelun vastuuopettajalle: Kevätlukukaudella 2025 kysymykset osoitetaan Sanna Piikille ja syyslukukaudella 2025 Sanna Saikolle Ohjaavat opettajat jaetaan ennen 27.10.25 Opettaja ottaa yhteyttä opiskelijaan ennen jakson alkua ja ilmoittaa pienryhmien ja yksilöohjausten ajankohdat/ajanvarauskäytännöt. Harjoittelun aikana opiskelija käyttää harjoittelujen wiki-sivua, workseedia sekä seuraa oppilaitoksen spostia.
SX00EP76-3007
Kurssi koostuu 2 op tt-osuudesta ja 3 op terapiasuhdeosuudesta, joissa sama opettaja ja yksi kokonaismerkintä 5 op Esitietovaatimus: Ennen opintojaksolle osallistumista opiskelijalla tulee olla hyväksytysti suoritettuna osaaminen seuraavilta opintojaksoilta: Terapeuttisen toiminnan perusteet, Ympäristötekijöiden vaikutus toiminnallisuuteen 1 , Minä toimintaterapeuttina, Toiminnallisuuden arviointi 1
SX00EN96-3006
Erityisen tuen päätökset: Mikäli opiskelijalla on erityisen tuen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojaksototeutuksen vastuuopettajaan heti opintojakson alettua. Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla. Ensiavun 0,5 op osuudesta lähiopiskelun eli harjoitustunnit voi hyväksilukea, mikäli opiskelijalla on osoittaa todistus aikaisemmasta ensiavun opiskelusta. Opiskelijan tulee tehdä ahot -hakemus määräaikaan mennessä. Ensiavun opiskelun opiskelumateriaalit ja tehtävät ovat OMAn työtilassa. Ensiavun harjoitustunneille pukeudutaan rentoihin vaatteisiin ja sisäkenkiin. Harjoitustunneilla on läsnäolovelvoite ja harjoitustunneille valmistavat ennakkotehtävät tulee olla tehtyinä mukana harjoitustunneilla.