XX00DZ39-3180 KURSSI ON NTENSIIVIOPINTOJAKSO: Läsnäoloa ja aktiivista osallistumista edellytetään koko opintojakson ajan. Myös verkko-ohjauksissa läsnäolovelvoite.
Projektiaihioihin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jolla opiskelija vahvistaa sitovan osallistumisen opintojaksolle. Lisätietoa ja ohje ilmoittautumiseen tulee erillisenä OMA-tiedotteena. Projektiin ilmoittaumatta jättäminen voi estää opintojaksolle pääsyn.
Opiskelijat saavat tiedon projektiryhmästään ennen ensimmäistä projektitapaamista.
Innovaatioprojektin hyvä arvosana voi mahdollistaa projektin jatkamisen opinnäytetyönä saman aihepiirin hankkeessa erillisen sopimuksen mukaan
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Opintojaksolla työskennellään osin etänä. Katso tästä tarkemmin etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä. Linkki Metropolian laajaan opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaselosteeseen https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Ohje tekoälyn käytöstä opintojaksolla:
Tekoälyä voi hyödyntää kirjallisten töiden ideoinnissa, mutta sitä ei tule käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja kirjoitustyötä. Itse tuotetun tekstin kieliasun korjaaminen on sallittua, mutta kokonaisten tekstien kirjoituttaminen tekoälyllä ei ole sallittua. Mikäli hyödynnät tekoälyä, sen käyttö tulee kuvata läpinäkyvästi. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi. Hyödyntäessäsi tekoälyä, perehdythän Metropolian tekoälyn käytön ohjeistuksiin https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9923680 ja otat vastuun ohjeistuksen mukaisesta toiminnasta.
AHOT: Hakemus tulee olla tehtynä ja hyväksyttynä ennen opintojaksolle ilmoittautumista.
Mahdolliset lisäkysymykset oman osaamisalueen MINNO koordinaattorille sähköpostilla
(s-posti nimi@metropolia.fi)
Terveysala; Merja Lahdenperä
Kuntoutus ja tutkiminen: Jenny West, Ulla Marjosola
Hyvinvointi: Mona Laine
SX00EA67-3009 Tekoälyä ei tule käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja kirjoitustyötä. Kokonaisten tekstien kirjoituttaminen tekoälyllä ei ole sallittua. Mikäli hyödynnät tekoälyä, sen käyttö tulee kuvata läpinäkyvästi. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi. Hyödyntäessäsi tekoälyä perehdythän Metropolian tekoälyn käytön ohjeistuksiin ja otat vastuun ohjeistuksen mukaisesta toiminnasta.
SX00EA64-3009 Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Laboraatio, fyysikkoluento, tutustumiskäynti Meilahden isotooppiyksikköön, tehtävä ja tentti pakollisia.
Tekoälyn käytöstä opintojaksolla ohjeistetaan erikseen. Opiskelijan tulee tutustua Metropolian tekoälyohjeistukseen ja noudattaa sitä opintosuorituksissaan. Lue tekoälyn käytön ohjeistus.
SX00EA65-3009 Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Oppimistehtävät tulee palauttaa määräaikaan mennessä. Opintojaksoa ei arvioida, mikäli tehtävät palautetaan määräajan jälkeen. Tällöin opiskelijan on ilmoittauduttava seuraavan lukukauden toteutukseen.
TT-luennoilla pakollinen läsnäolo. Sairauspoissaolot korvataan opettajan määrittämällä tavalla.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Tekoälyn käytöstä opintojaksolla ohjeistetaan erikseen. Opiskelijan tulee tutustua Metropolian tekoälyohjeistukseen ja noudattaa sitä opintosuorituksissaan.
SX00DZ98-3040 Tervetuloa opiskelemaan!
Edellisten opintojakson suorittaneiden opiskelijoiden terveiset poimittuna edellisten toteutusten opintojaksopalautteesta, vastauksena kysymykseen "Minkä ohjeen antaisit seuraaville opiskelijoille?":
-Mukava opintojakso! Innokkaasti mukaan vaan ja ryhmätyötä ei kannata jättää viimetippaan.
-Perehdy oikeasti huolella TENK:n materiaaliin.
-Kurssi oli mielenkiintoisempi, mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää!
SX00EA59-3009 Laboraatiot koululla pienryhmissä, työvaatteet ja työkengät laboraatiossa. Pienryhmät ilmoitetaan myöhemmin.
Anatomia ja fysiologia-opintojakson suoritus on edellytys opintojaksolle hyväksymiselle..
Röntgenhoitajan ammatillisen toiminnan perusteet -opintojakson suoritus on edellytys opintojaksolle hyväksymiselle.
SX00EA60-3009 Radiologin luennoilla pakollinen läsnäolo.
Harjoittelussa tehdään annoslaskenta potilaille.
Annoslaskennan ohessa on myös lyhyt luentosarja tilastomatematiikan perusteisiin
Annoslaskennan varsinainen instruktiotunti ja yhteenvetotunti pakollisia
Potilasannosseminaarissa läsnäolo pakollinen.
Annoslaskentatehtävän tulokset raportoidaan harjoittelupaikkaan, joka voi käyttää tietoa omaan laadunvarmistukseensa.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
SX00EA66-3009 Orientaatio pakollinen
Kl fys Luennoitsija pakollinen
Onkologia pakollinen
ALKUKOE: materiaali osoitetaan orientaatiotunneilla
Seminaarit pakollisia.
Sädehoidon annossuunnitelman analyysi pakollinen
Lainsäädännön edellyttämät sisällöt:
sädehoidon laitteet ja -menetelmät, hoitoindikaatiot, vaihtoehtoiset hoitomenetelmät, tieteelliset tutkimukset
säteilysuojelun yleiset periaatteet (oikeutus, optimointi) sädehoidossa
sädehoidon biologiset perusteet, solu- ja molekyylitason ilmiöt kasvaimessa ja normaalikudoksessa
säteilyn vaikutusta modifioivat tekijät (fraktiointi, aika, annosnopeus, happipitoisuus jne.)
säteilyn välittömät vaikutukset, normaalikudoksen myöhäisreaktiot, sädehoidon riskit
säteilyriskin arvioiminen ja selvittäminen potilaalle ymmärrettävästi
sädehoidon dosimetria
annossuunnittelu ja hoidon varmentaminen
akuutin säteilysairauden oireet ja hoito
laadunvarmistus, itsearviointi ja kliiniset auditoinnit
potilaan ja henkilökunnan säteilysuojaus
Potilaan fyysisen ja henkisen jaksamisen tukeminen - psykologia
Tekoälyn käyttö tasolla keltainen– Sallittu, saa käyttää, pitää kertoa :
Tuotosten luomisessa voi käyttää tekoälyä, mutta opiskelijan tulee ilmoittaa sen käyttö selkeästi. Tekoälytyökalun käyttäminen voidaan kertoa menetelmät tai vastaavassa osiossa. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi. Tutustu tarkempiin ohjeisiin Arenen sivustolla : https://arene.fi/julkaisut/raportit/arenen-suositukset-tekoalyn-hyodyntamisesta-ammattikorkeakouluille/
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
SX00EA62-3009 Vaaditut edeltävät opinnot: Kliinisen hoitotyön perusteet.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä orientaatiossa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Läsnäolovelvoitettu opiskelu: Orientaatio, kirurgin luennot, simulaatio ja laboraatiotunnit ovat pakollisia. Laboraatio-opetuksiin ja simulaatioon pukeudutaan asianmukaiseen työvaatetukseen. Laboraatiotunneilla noudatetaan aseptiikkaa ja hygieniaohjeistuksia (kynnet, korut, hiukset, siisteys) sekä työskennellään potilasturvallisesti.
Muuta lisätietoa Moodlen työtilassa.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Tekoälyn käyttäminen:
Tekoälyä voi hyödyntää kirjallisten töiden ideoinnissa, mutta sitä ei tule käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja kirjoitustyötä. Itse tuotetun tekstin kieliasun korjaaminen on sallittua, mutta kokonaisten tekstien kirjoituttaminen tekoälyllä ei ole sallittua. Mikäli hyödynnät tekoälyä, sen käyttö tulee kuvata läpinäkyvästi. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi. Hyödyntäessäsi tekoälyä perehdythän Metropolian tekoälyn käytön ohjeistuksiin ja otat vastuun ohjeistuksen mukaisesta toiminnasta.
SX00EA63-3009 Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen
Opettaja voi tallentaa opintojaksoon liittyviä luentoja joustavan opetuksen mahdollistamiseksi. Opetustilanteiden tallenteet laitetaan Moodle alustalle
Tekoälyn käytöstä opintojaksolla ohjeistetaan erikseen. Opiskelijan tulee tutustua Metropolian tekoälyohjeistukseen ja noudattaa sitä opintosuorituksissaan. Lue tekoälyn käytön ohjeistus.
SX00EA58-3009 Vaaditut edeltävät opinnot: Anatomia ja fysiologia
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Teoriaopetukseen osallistumista suositellaan.
Opintojakson aikana laboraatiossa / simulaatioissa on 100%:n läsnäolovelvollisuus. Jokaisen lähiopetuskerran sisältö on merkitty lukujärjestysvarauksiin ja opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista lähiopetuskerran sisältöön ennen lähiopetusta. Ennakkotehtävien tekeminen on edellytys laboraatioihin osallistumiselle. Taitopajoja suositellaan peruselvytyksen ja hoitotyön toimintojen itsenäiseen harjoitteluun.
Päätös osittaisesta hyväksiluvusta tulee olla valmiina ennen opintojakson alkamista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin yhteydessä tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
SX00DZ98-3059 Mikäli opiskelijalla on yksilöllisten opetusjärjestelyjen päätös, joka vaikuttaa opintojakson suorittamiseen, tulee opiskelijan olla yhteydessä opintojakson vastuuopettajaan heti ilmoittautumisajan päätyttyä.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Tervetuloa opiskelemaan!
Edellisten opintojakson suorittaneiden opiskelijoiden terveiset poimittuna edellisten toteutusten opintojaksopalautteesta, vastauksena kysymykseen "Minkä ohjeen antaisit seuraaville opiskelijoille?":
-Mukava opintojakso! Innokkaasti mukaan vaan ja ryhmätyötä ei kannata jättää viimetippaan.
-Perehdy oikeasti huolella TENK:n materiaaliin.
-Kurssi oli mielenkiintoisempi, mitä ensivaikutelma antoi ymmärtää!