SX00EA16-3030 Opiskelijan tulee suorittaa teoriaopintojen yhteydessä järjestettävä lääkelaskukoe hyväksytysti ennen harjoittelun alkamista. Mikäli lääkelaskukoe on hylätty, voidaan harjoitteluun lähteminen evätä.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
SX00EA12-3009 Opintojakso kuuluu sairaanhoitajakoulutuksen syventävän vaiheen opintoihin ja lukusuunnitelman mukaisesti se ajoittuu opiskelijan viimeiselle lukuvuodelle.
Opintojakson suorittaminen edellyttää, että perusopinnot on pääosin tehty. Kliinisen hoitotyön harjoitteluun 7 ei voi lähteä ennen kuin kaikki perusharjoittelut on suoritettu hyväksytysti.
Opintojakso vaatii paljon työskentelyä, joten muiden opintojen suorittaminen samanaikaisesti on haasteellista.
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee asiasta ilmoittaa opintojakson opettajille mahdollisimman pian orientaation jälkeen.
TEKOÄLYN KÄYTTÖ:
Tekoälyä voi hyödyntää kirjallisten töiden ideoinnissa, mutta sitä ei tule käyttää korvaamaan itse tehtyä ajatus- ja kirjoitustyötä. Itse tuotetun tekstin kieliasun korjaaminen on sallittua, mutta kokonaisten tekstien kirjoituttaminen tekoälyllä ei ole sallittua. Mikäli hyödynnät tekoälyä, sen käyttö tulee kuvata läpinäkyvästi. Tekoälyn käytön ilmoittamatta jättäminen tulkitaan vilpiksi.
Hyödyntäessäsi tekoälyä perehdythän Metropolian tekoälyn käytön ohjeistuksiin ja otat vastuun ohjeistuksen mukaisesta toiminnasta.
https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_
content_attachment/attachment/9923680
XX00EN47-3014 Tämä suomi toisena kielenä -opintojakso on avoin kaikille Metropolian tutkinto-opiskelijoille. Jos tutkinnossasi on vastaava opintojakso, suosituksena on osallistua ensisijaisesti sille.
Opiskelu edellyttää hyviä opiskelutaitoja ja runsaasti itsenäistä työtä. Varaathan aikaa kalenteristasi kotitehtäviin ja itsenäiseen opiskeluun vähintään 5 t/viikko.
Opintojakso Suomi 3 on oltava suoritettuna ennen kurssille osallistumista.
Opetus on suomen kielellä.
SX00DZ93-3049 Tämä toteutus on tarkoitettu opiskelijoille, joilla on aiempi sairaanhoitajatutkinto. Opiskelijoilta edellytetään aihepiirin aiempaa teoreettista osaamista. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön teoriaopetuksen fokuksena on vuorovaikutus ja keskeiset käsitteet, suomalainen lainsäädäntö, etiikka ja terveydenhuoltojärjestelmä. Myös kehitys- ja kriisipsykologiasta on opetusta. Opiskelijat opiskelevat itsenäisesti eri mielenterveyden häiriöiden ja päihderiippuvuuksien perustiedot, hoitomuodot ja hoitotyön.
Hoitotyön viitekehyksenä on Recovery (toipumisorientaatio), jonka keskiössä ovat merkityksellinen elämä, identiteetti ja toivo, toipujan osallisuus ja ihmissuhteet sekä voimaantuminen (empowerment).
Läsnäolo orientaatiotunneilla on pakollinen.
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista itsenäistä työskentelyä.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Palauttamalla verkkotentin tai verkkototeutuksen tehtävät opiskelija vakuuttaa osaamisen osoittamisensa perustuvan itsenäiseen tekemiseen ja eettiseen toimintaan. Vilppi voi johtaa jopa vuoden määräaikaiseen erottamiseen ammattikorkeakoulusta. Ammattikorkeakoululaki 932/2014, 38 §. Verkkototeutuksen itsenäisen osaamisen varmistamiseksi opettaja voi harkintansa mukaan edellyttää osaamisen osoittamista valvotuissa olosuhteissa tai suullisella tentillä. Opettaja tiedottaa osaamisen näyttötavasta viimeistään opinnon alkaessa
XX00FN42-3004 Tämä suomi toisena kielenä -opintojakso on avoin kaikille Metropolian tutkinto-opiskelijoille. Opintojakso on suositeltu ensisijaisesti hoitoalan opiskelijoille, sillä sen sisältö painottuu hoitotyöhön.
Opiskelu edellyttää hyviä opiskelutaitoja ja runsaasti itsenäistä työtä. Varaathan aikaa kalenteristasi kotitehtäviin ja itsenäiseen opiskeluun vähintään 8 t/viikko.
Tekoälyä voi hyödyntää tehtävien muotoilussa ja asioiden oppimisessa. Opintojakson tehtävien sisältö on tuotettava ilman tekoälyä.
SX00EA15-3004 Opiskelija voi koota opintoja oman kiinnostuksen mukaisesti terveysalan YAMK tai yliopisto -koulutuksista. Valitut opinnot tulee hyväksyttää opintojakson vastuuopettajalla.
XX00EL75-3026 In order to be accepted on this course you must apply via -form (6.5-20.5) for thesis process.
Please adhere to the instructions given on Thesis info on 6.5.2024.
For more info see Moodle platform: Opinnäytetyö (AMK), Terveys/Bachelor´s thesis (UAS), Health Care
When the process start there is compulsory attendance for orientation!
See OMA schedule for the days (workshops, seminars etc) that require attendance.
Research Methods course must be started/completed prior commencing the thesis process
Next phases are: Execution of the thesis (weeks 38-42) and Reporting of the thesis and maturity test (weeks 43-46) -enrollment to these after Planning phase is succesfully completed