SX00DZ84-3057 Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä.
Mikäli opiskelija on poissa teoriatunnilta, hän selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ja tekee käsitekartan teeman asioista. Käsitekartta palautetaan Moodlessa ennen kyseisen teeman laboraatiotuntia.
Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja niihin liittyvät ennakkotehtävät tulee olla tehtynä enne laboraatioita. Laboraatioissa noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta sekä pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ82-3063 Lääkehoito 1 opintojakso sisältää osiot: lääkehoidon teoria ja laboraatiot ja simulaatiot, lääkematematiikka ja farmakologia 1. Farmakologia 1:en liittyy luennot ja tenttiin ohjaavat kysymykset ja se tentitään yhdessä lääkehoidon kanssa opintojakson loppukokeessa lukujärjestyksessä olevana aikana Moodle tenttinä. Lh 1 opintojaksoon sisältyy Lääkematematiikka, joka sisältää lääkematematiikan kokeet, jotka tentitään erikseen lääkematematiikan teoriaopetuksen yhteydessä.
Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Teoriaopetukseen osallistumista suositellaan. Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa toteutuksen tunneilta.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
AHOT: Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
Opintojaksopalaute: Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ86-3059 Esitietovaatimukset:
- Kliininen hoitotyön perusteiden osaaminen
- Lääkehoidon perusteiden osaaminen
Osallistuminen:
- Orientaatiotunnille osallistumalla opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksolla.
- Laboraatio-/simulaatiotunnit edellyttävät 100% länsäoloa. ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
- Teorialuennot, joihin sisältyy oppimistehtävä, edellyttävät 100% läsnäoloa
- Mahdollisten poissaolojen korvaamisten ohjeet kerrotaan orientaatiossa
HUOM! Opintojaksoon liittyvät lääkelaskut ja laboraatiot/simulaatio tulee olla hyväksytysti suoritettuna ennen sisätautien harjoittelua.
AHOT:
- Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot.
• Sähköturvallisuusluennot Zoomissa: https://metropolia.zoom.us/j/2755758729, avain 1234
SX00EA08-3046 Opiskelija on osallistunut harjoitteluympäristöön liittyvään teoriaopetukseen sekä lääkehoidon opintojaksoille ja yksittäisten suoritusten puuttuminen ei ole este harjoitteluun menolle. (Gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen)
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti.
Harjoittelupaikan edellyttämät opinnot tehtynä
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote. Harjoittelupaikkaa ei voi vahvistaa ennenkuin se on näytetty ohjeiden mukaisesti.
SX00DZ97-3045 Kl.mikrob., lab.tutkimukset toteutetaan yhdessä SX00DZ96-3054 toteutuksen kanssa
Jos opiskelija ei saa tehtyä verkkototeutuksella olevia tehtäviä määräpäivään mennessä, niin hän ilmoittautuu uudelle toteutukselle ja aloittaa opiskelun alusta. Keskeneräisiä suorituksia ei siirretä verkkototeutukselta toiselle.
Suomi toisena kielenä:
Opiskelijan suomen kielen osaamisen pitää olla vähintään tasolla A2.2 ennen kurssin alkua. Opettaja testaa opiskelijan kielitaidon alkutestillä ennen kurssin alkua. Alkutesti on pakollinen.
HUOMIOI, ETTÄ KLIININEN MIKROBIOLOGIA JA LABORATORIOTUTKIMUKSET JA SUOMI TOISENA KIELENÄ OVAT ERILLISET KURSSIT SAMAN TOTEUTUKSEN ALLA.
SX00DZ96-3054 Jos opiskelija ei saa tehtyä verkkototeutuksella olevia tehtäviä määräpäivään mennessä, niin hän ilmoittautuu uudelle toteutukselle ja aloittaa opiskelun alusta. Keskeneräisiä suorituksia ei siirretä verkkototeutukselta toiselle.
Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3045 toteutuksen kanssa.
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia. (Laboraatiot on mahdollista hyväksilukea, jos opiskelija on jo käynyt esim. näytteenoton koulutuksen tai lähihoitajakoulutukessa erillisen 10 op:n näytteenoton koulutuksen (sis. harjoittelun) ja hallitsee monipuolisesti näytteenotot (sis. mikrob.- sekä laskimonäytteet). Laboraatioihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
•Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Aseptiikka sekä Anatomia ja fysiologia.
* Tekoälyn käyttö mahdollista opinnoissa, mutta ei saa käyttää tenteissä.
*Opiskelija voi halutessaan pyytää Celia.fi kautta äänikirjan.
* Ruotsi: Opiskelijan tulee osallistua kaikille opettajajohtoisille oppitunneille verkossa, tehdä tunti- ja kotitehtävät hyväksytysti sekä osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio.
•AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ94-3073 Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on kliinisen perusosaamisen ja lääkehoidon perusteen suoritukset.
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille.Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Tekoälyä voi käyttää apuna ideoiden keksimisessä kirjoitustehtäviin, mutta se ei saa korvata omaa ajattelua ja kirjoittamista. Oman tekstin kielen ja muotoilun korjaaminen tekoälyllä on sallittua, mutta kokonaisia tekstejä ei saa teettää tekoälyllä. Jos käytät tekoälyä, kerro siitä avoimesti. Tekoälyn käytön salaaminen on vilppiä. Kun käytät tekoälyä, tutustu Metropolian tekoälyohjeisiin (https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9923680) ja toimi niiden mukaan. Olet itse vastuussa ohjeiden noudattamisesta.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
SX00EA10-3035 Opiskelija on osallistunut harjoitteluympäristöön liittyvään teoriaopetukseen sekä lääkehoidon opintojaksoille. Yksittäisten suoritusten puuttuminen ei ole este harjoitteluun menolle. (Gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen)
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti.
Harjoittelupaikan edellyttämät opinnot tehtynä
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen harjoitteluun menoa.
Sote-työelämäpäivä tapahtuma 26.11.2025 on osa harjoittelua (8 t) opiskelijoille, jotka ovat tuolloin harjoittelussa. Työelämäpäivään liittyy oppimistehtävä, josta saat tietoa lähempänä ajankohtaa harjoittelua ohjaavalta opettajalta.
SX00DZ96-3058 Kl.mikrob., lab.tutkimukset pidetään yhdessä SX00DZ97-3049 toteutuksen kanssa.
• Opiskelija selvittää muilta opiskelijoilta opetuksen toteuttamiseen liittyvät asiat ollessaan poissa tunneilta.
• Laboraatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia. (Laboraatiot on mahdollista hyväksilukea, jos opiskelija on jo käynyt esim. näytteenoton koulutuksen tai lähihoitajakoulutukessa erillisen 10 op:n näytteenoton koulutuksen (sis. harjoittelun) ja hallitsee monipuolisesti näytteenotot (sis. mikrob.- sekä laskimonäytteet). Laboraatioihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
•Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen toteutusta: Aseptiikka sekä Anatomia ja fysiologia.
* Tekoälyn käyttö mahdollista opinnoissa, mutta ei saa käyttää tenteissä.
*Opiskelija voi halutessaan pyytää Celia.fi kautta äänikirjan.
* Ruotsi: Opiskelijan pitää osallistua kaikille ruotsin kielen etäopetustunneille sekä tehdä tunti- ja kotitehtävät ja osallistua suulliseen ja kirjalliseen tenttiin läpäistäkseen opintojakson ruotsin kielen osio. Opiskelemme sanoja ja ilmaisuja, joita sairaanhoitaja tarvitsee tyypillisissä potilastilanteissa.
•AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ97-3048 Kl.mikrob., lab.tutkimukset toteutetaan yhdessä SX00DZ96-3057 toteutuksen kanssa
Jos opiskelija ei saa tehtyä verkkototeutuksella olevia tehtäviä määräpäivään mennessä, niin hän ilmoittautuu uudelle toteutukselle ja aloittaa opiskelun alusta. Keskeneräisiä suorituksia ei siirretä verkkototeutukselta toiselle.
Suomi toisena kielenä:
Opiskelijan suomen kielen osaamisen pitää olla vähintään tasolla A2.2 ennen kurssin alkua. Opettaja testaa opiskelijan kielitaidon alkutestillä ennen kurssin alkua. Alkutesti on pakollinen.
HUOMIOI, ETTÄ KLIININEN MIKROBIOLOGIA JA LABORATORIOTUTKIMUKSET JA SUOMI TOISENA KIELENÄ OVAT ERILLISET KURSSIT SAMAN TOTEUTUKSEN ALLA.
SX00DZ97-3047 Kl.mikrob., lab.tutkimukset toteutetaan yhdessä SX00DZ96-3056 toteutuksen kanssa
Jos opiskelija ei saa tehtyä verkkototeutuksella olevia tehtäviä määräpäivään mennessä, niin hän ilmoittautuu uudelle toteutukselle ja aloittaa opiskelun alusta. Keskeneräisiä suorituksia ei siirretä verkkototeutukselta toiselle.
Suomi toisena kielenä:
Opiskelijan suomen kielen osaamisen pitää olla vähintään tasolla A2.2 ennen kurssin alkua. Opettaja testaa opiskelijan kielitaidon alkutestillä ennen kurssin alkua. Alkutesti on pakollinen.
HUOMIOI, ETTÄ KLIININEN MIKROBIOLOGIA JA LABORATORIOTUTKIMUKSET JA SUOMI TOISENA KIELENÄ OVAT ERILLISET KURSSIT SAMAN TOTEUTUKSEN ALLA.
SX00DZ93-3071 Edeltävät opinnot:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja 2 , lääkehoito 1 tulee olla tehty ennen opintojakson alkua.
Läsnäolo orientaatiotunneilla on pakollinen.
Myös läsnäolo Laboraatio 1 Hoitosuhdetyöskentely ja psykososiaaliset auttamismenetelmät ja simulaatio on pakollinen. Mikäli et pääse osallistumaan, kysy opettajalta etukäteen kuinka edetä.
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista mahdolliseen lähi-/etäopetukseen ja työskentelyyn.
Mahdolliset poissaolot tulee korvata erikseen sovittavalla tavalla.
Verkko-opintojen hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivisesta osallistumista ja osatehtävien suorittamista sovitusti.
Psykologian osuus (1 op) koostuu ennakkotehtävistä Moodlessa, kahdesta lähitapaamisesta, sekä osaamisen osoittamisesta joko tentissä ja/tai dialogitentissä. Psykologian osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista työskentelyyn Moodlessa ja tenttien hyväksyttyä suorittamista.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Orientaatio järjestetään hybridinä.
AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Hoitotyön viitekehyksenä on Toipumisorientaatio (Recovery), jonka keskiössä ovat merkityksellinen elämä, identiteetti ja toivo, toipujan osallisuus ja ihmissuhteet sekä voimaantuminen (empowerment).
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Tekoälyn käyttö:
Opintojakson tehtävässä voi käyttää tekoälyä, mutta opiskelijan tulee ilmoittaa sen käyttö selkeästi. Opintojakson tentti tulee tehdä ilman tekoälyn apua. Opiskelijan tulee käyttää tentissä vain omia tietojaan, ymmärrystään ja taitojaan. Tekoälyn käyttö tentissä tai käytön ilmoittamatta jättäminen tehtävissä käsitellään vilppiepäilynä Metropolian kurinpidollisten asioiden käsittelyohjeen mukaisesti.
SX00DZ89-3070 Edeltävyysehdot:
Opintojaksolle hyväksyminen edellyttää vähintään 30op sairaanhoitajan kliinisiä opintoja: Kliininen hoitotyön perusharjoittelu 1, Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 2, Lääkehoito 1 ja 2, Sisätautipotilaan hoitotyö. Harjoittelu. Kirurginen ja perioperatiivinen hoitotyö.
-Laboraatiossa, simulaatioissa ja pienryhmätyöskentelyssä (työpaja) on läsnäolovelvollisuus
-Kunkin kontaktiopetuskerran sisältö on merkitty lukujärjestysvarauksiin
-Opintojaksolla menestyminen edellyttää, että opiskelija tutustuu itsenäisesti kirjallisuudesta ja muusta opettajan jakamasta materiaalista kontaktiopetuskerran sisältöön ennen lähiopetusta.
-Itsenäistä harjoittelua ja kertailua Taitoprossa suositellaan.
-Tenttikirjallisuudessa ei ole rajattu sivunumeroita tai sisältöjä, koska keskeisten oppikirjojen koko sisältö tulee hallita.
-Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Teoriaopetukseen osallistumista suositellaan.
-Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
-Säteilyturvallisuuden osuuden hyväksytty suoritus antaa oikeuden työskennellä ympäristössä, jossa käytetään ionisoivaa säteilyä lääketieteellisen toimenpiteen yhteydessä.
Tekoälyä voi käyttää apuna ideoiden keksimisessä kirjoitustehtäviin, mutta se ei saa korvata omaa ajattelua ja kirjoittamista. Oman tekstin kielen ja muotoilun korjaaminen tekoälyllä on sallittua, mutta kokonaisia tekstejä ei saa teettää tekoälyllä. Jos käytät tekoälyä, kerro siitä avoimesti. Tekoälyn käytön salaaminen on vilppiä. Kun käytät tekoälyä, tutustu Metropolian tekoälyohjeisiin (https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9923680) ja toimi niiden mukaan. Olet itse vastuussa ohjeiden noudattamisesta.
HUOM! Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
SX00DZ84-3065 Orientaatiotunnille osallistuminen on välttämätöntä. Orientaatio on etänä.
Laboraatiotunti, simulaatiotunti ja annetut kirjalliset tehtävät ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia. Laboraatioissa noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta sekä pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ85-3057 AHOT:
- Opintojakso hyväksiluetaan kokonaan, jos opiskelija on suorittanut vastaavat korkeakouluopinnot, opiskelijalla on lähihoitajan tutkinto tai pelastaja-koulutus (lähihoitajatutkinto sisältyy opintoihin).
-Opintojakso hyväksiluetaan osittain ensiavun osalta mikäli opiskelijalla on suoritettuna SPR: ensiapu 1 ja ensiapu 2.
-Osittainen ahot-päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu Orientaatiotunnille. Osittainen ahot- päätös tulee
esittää ennen orientaatiota, tässä yhteydessä sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa.
Opetuksena toteutettava poikkeusolojen asiantuntijaluento tallennetaan joustavaa opiskelua varten. Tallenne tulee sisältämään vain diaesityksen ja luennoitsijan äänen, ei kuvamateriaalia luentotilasta. Yleisö ei näy tallenteella. Tallennetta hyödynnetään Metropolian kurssitoteutusten ulkopuolella Helsingin pelastuslaitoksen ja Helsingin kaupungin omissa opetusmateriaaleissa ja harjoittelutoiminnassa niin kauan kuin se on tarpeenmukaista.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
SX00DZ90-3058 Ennen opintojaksoa tulee olla suoritettuna Sisätautipotilaan ht sekä Kirurgisen ja perioperatiivisen potilaan ht
Läsnäolo opintojaksolla:
Opintojakson teoriaopetuksessa suositellaan läsnäoloa
Orientaatio ja ohjaus hoitotyössä (pakollinen läsnäolo)
Laboraatiot (pakollinen läsnäolo)
Simulaatiot (pakollinen läsnäolo)
Pienryhmätöiden esitys (pakollinen läsnäolo)
AHOT: vastaavien aikaisempien korkeakouluopintojen perusteella ohjauksen, lasten ja nuorten hoitotyön osaamisen osalta. Päätös on toimitettava kuukausi ennen opetuksen aloitusta opintojakson vastuuopettajalle.
Mikäli opiskelijalla on oikeus pidennettyyn tenttiaikaan, tulee hänen ilmoittaa asiasta opintojakson vastuuopettajalle
Opintojakson opettajat: Maarit Kärkkäinen (maarit.karkkainen@metropolia.fi, vastuuopettaja), Lilli Lemmetty sekä Anu Jokinen (psykologia)
SX00DZ94-3063 Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on kliinisen perusosaamisen ja lääkehoidon perusteen suoritukset.
Opintojaksolle pääsyn edellytyksenä on osallistuminen orientaatiotunnille 22.1.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Opiskelijalla on tarvittaessa mahdollista osallistua ohjaukseen (ZOOM) seuraavsti:
ke 29.1 klo 10.00-11.00
ke 12.1 klo 8.00-9.00
ke 26.2 klo 9.00-10.00
ke 12.3 klo 8.00-9.00
ke 26.3 klo 10.00-11.00
Tekoälyä voi käyttää apuna ideoiden keksimisessä kirjoitustehtäviin, mutta se ei saa korvata omaa ajattelua ja kirjoittamista. Oman tekstin kielen ja muotoilun korjaaminen tekoälyllä on sallittua, mutta kokonaisia tekstejä ei saa teettää tekoälyllä. Jos käytät tekoälyä, kerro siitä avoimesti. Tekoälyn käytön salaaminen on vilppiä. Kun käytät tekoälyä, tutustu Metropolian tekoälyohjeisiin (https://opiskelija.oma.metropolia.fi/delegate/desktop_web_content_attachment/attachment/9923680) ja toimi niiden mukaan. Olet itse vastuussa ohjeiden noudattamisesta.
Opettajan laatimat tehtävät ja MATERIAALIT ovat Tekijänoikeuslain (404/61) mukaisia teoksia, joihin opettajalla on tekijänoikeus. Tehtäviä JA MATERIAALEJA ei saa käyttää muuten kuin omissa opinnoissaan. Niiden julkinen levittäminen on sallittua vain opettajan luvalla.
Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
SX00EA11-3031 Opiskelija on osallistunut harjoitteluympäristöön liittyvään teoriaopetukseen sekä lääkehoidon opintojaksoille. Yksittäisten suoritusten puuttuminen ei ole este harjoitteluun menolle. (Gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen)
Teoriajaksoihin liittyvät lääkelaskut suoritettu hyväksytysti.
Harjoittelupaikan edellyttämät opinnot tehtynä (Jobiili: Opiskelijalta vaaditaan ennen harjoittelun aloitusta)
Lasten ja nuorten toimintaympäristössä toteutuva harjoittelu: Opiskelijan tulee esittää rikosrekisteriote ennen kuin harjoittelupaikka voidaan vahvistaa
Sote-työelämäpäivä tapahtuma 26.11.2025 on osa harjoittelua (8 t) opiskelijoille, jotka ovat tuolloin harjoittelussa. Työelämäpäivään liittyy oppimistehtävä, josta saat tietoa lähempänä ajankohtaa harjoittelua ohjaavalta opettajalta.
SX00DZ93-3067 Edeltävät opinnot:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja 2 , lääkehoito 1 tulee olla tehty ennen opintojakson alkua.
HUOMIOI, ETTÄ TÄMÄ OPETUS TOTEUTUU 4 VIIKOSSA, JOLLOIN MUU PÄÄLLEKKÄINEN OPINTOJAKSO KUORMITTAA JAKSAMISTA.
Läsnäolo Laboraatio 1 Hoitosuhdetyöskentely ja psykososiaaliset auttamismenetelmät on pakollinen. Mikäli et pääse osallistumaan, kysy opettajalta etukäteen kuinka edetä.
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista lähiopetukseen ja työskentelyyn.
Mahdolliset poissaolot tulee korvata erikseen sovittavalla tavalla.
Verkko-opintojen hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivisesta osallistumista ja osatehtävien suorittamista sovitusti.
Psykologian osuus (1 op) koostuu ennakkotehtävistä Moodlessa, kahdesta lähitapaamisesta, sekä osaamisen osoittamisesta joko tentissä ja/tai dialogitentissä. Psykologian osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista työskentelyyn Moodlessa ja tenttien hyväksyttyä suorittamista.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen. Orientaatio järjestetään hybridinä.
AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Hoitotyön viitekehyksenä on Toipumisorientaatio (Recovery), jonka keskiössä ovat merkityksellinen elämä, identiteetti ja toivo, toipujan osallisuus ja ihmissuhteet sekä voimaantuminen (empowerment).
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Tekoälyn käyttö:
Opintojakson tehtävässä voi käyttää tekoälyä, mutta opiskelijan tulee ilmoittaa sen käyttö selkeästi. Opintojakson tentti tulee tehdä ilman tekoälyn apua. Opiskelijan tulee käyttää tentissä vain omia tietojaan, ymmärrystään ja taitojaan. Tekoälyn käyttö tentissä tai käytön ilmoittamatta jättäminen tehtävissä käsitellään vilppiepäilynä Metropolian kurinpidollisten asioiden käsittelyohjeen mukaisesti.
SX00DZ83-3088 Orientaatiotunnille osallistuminen on edellytys opintojakson suorittamiselle. Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.
Laboraatio-/simulaatiotunnit ovat osa toteutuksen pakollisia suorituksia ja näihin pukeudutaan asianmukaiseen suojavaatetukseen. Tunneilla noudatetaan aseptiikan opetuksessa annettua ohjeistusta.
Esitietovaatimukset:
Opiskelijalla tulee olla suoritettuna ennen opintojakson aloittamista:
Anatomian, fysiologian ja patofysiologian perusteiden osaaminen.
Lääkehoidon perusteiden eli Lääkehoito 1 opintojakson sisällöllinen osaaminen.
Opintojaksopalaute:
Toteutuksesta kerätään opintojaksopalautetta, mikä on tärkeä osa opetuksen ja toiminnan kehittämistyötä. Palautetta antamalla sinulla on mahdollisuus vaikuttaa opintojaksojen sisältöön sekä opetuksen kehittämiseen. Palautteen avulla opettaja pystyy kehittämään omia toteutuksiaan ja opetusmenetelmiään myös muilla opintojaksoillaan. Rakentavan palautteen antaminen kehittää myös omia työelämätaitojasi. Opintojaksopalaute annetaan nimettömänä, eikä palautteen antajaa voida tunnistaa.
Mikäli opintojaksossa joudutaan työskentelemään etänä, niin lue etäopetustoteutukseen liittyvästä henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietojen käsittelyssä käytettävistä järjestelmistä, ohjelmistoista, IT-sovelluksista ja sähköisistä työvälineistä:
Metropolian laaja opiskelija- ja opintotietorekisterin tietosuojaseloste https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/tietosuoja-ja-gdpr/tietosuojaselosteet/metropolian-opiskelija-ja-opintotietorekisteri
Tekoälyn käyttö on sallittua asioiden kertaamiseen, tenttiin valmistautumiseen ja käsitteiden selventämiseen. Tekoälyllä ei voi korvata tehtäviä.
SX00DZ93-3068 Edeltävät opinnot:
Kliinisen hoitotyön perusharjoittelu 1 ja 2 , lääkehoito 1 tulee olla tehty ennen opintojakson alkua.
Läsnäolo orientaatiotunneilla on pakollinen.
Opintojakson hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista mahdolliseen lähi-/etäopetukseen ja työskentelyyn.
Mahdolliset poissaolot tulee korvata erikseen sovittavalla tavalla.
Verkko-opintojen hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivisesta osallistumista ja osatehtävien suorittamista sovitusti.
Psykologian osuuden hyväksytty suorittaminen edellyttää osallistumista työskentelyyn Moodlessa ja tenttien hyväksyttyä suorittamista.
Opiskelija vahvistaa paikkansa opintojaksototeutuksella olemalla läsnä opetuksen alkaessa tai muutoin opettajan kanssa erikseen sovitulla tavalla, joka voi esimerkiksi olla ensimmäisen oppimistehtävän palautus. Jos opiskelija ei sairauden vuoksi pysty osallistumaan opetuksen alkuun, hän voi myös vahvistaa opiskelupaikkansa ilmoittamalla siitä opettajalle etukäteen.Orientaatio järjestetään hybridinä.
AHOT: Osa-AHOT päätös on oltava ennen opintojaksolle osallistumista. Opiskelija ilmoittautuu opintojaksolle ja osallistuu orientaatiotunnille. Opiskelijoille järjestetään orientaationtunnin jälkeen tilaisuus, jossa heidän tulee esittää AHOT päätös, ja jossa sovitaan puuttuvan osuuden suoritustapa. Opintojakson alettua osa-AHOT tai HOPS opiskelijoita ei voida enää hyväksyä opintojaksolle.
Hoitotyön viitekehyksenä on Toipumisorientaatio (Recovery), jonka keskiössä ovat merkityksellinen elämä, identiteetti ja toivo, toipujan osallisuus ja ihmissuhteet sekä voimaantuminen (empowerment).
Tekoälyn käyttö:
Opintojakson tehtävässä voi käyttää tekoälyä, mutta opiskelijan tulee ilmoittaa sen käyttö selkeästi. Opintojakson tentti tulee tehdä ilman tekoälyn apua. Opiskelijan tulee käyttää tentissä vain omia tietojaan, ymmärrystään ja taitojaan. Tekoälyn käyttö tentissä tai käytön ilmoittamatta jättäminen tehtävissä käsitellään vilppiepäilynä Metropolian kurinpidollisten asioiden käsittelyohjeen mukaisesti.
SX00EA09-3031 Opiskelija on osallistunut harjoitteluympäristöön liittyvään teoriaopetukseen sekä lääkehoidon opintojaksoille ja yksittäisten suoritusten puuttuminen ei ole este harjoitteluun menolle. (Gerontologisen hoitotyön teoriajakso suositeltavaa suorittaa ennen harjoittelua mutta ei pakollinen)